siis kotona taas :) Unicefille meni kuin menikin nuket ehjinä..junaan noustessani totesin, että se oli ääriään myöten täynnä, Ensin jouduin "runttaamaan nukkekassini junan ahtaalle ylähyllylle, sitten junasta poistuessani nukkekassi jäi jumiin kiinni menevän oven väliin :o  Molemmissa käsissä mulla oli kassit, en saanut ovea enää auki millään ja ovi senkun painui enempi ja enempi kiinni kassin antaessa pikkuhiljaa myöten..onneksi joku ystävällinen naisihminen tuli viimein apuun ja sain pelastettua nuket puristuksista..kyllä siinä jo aattelin, ettei tainnut jäädä nukeista jäljelle muuta ku ruttuiset kuoret..no onneksi siinä ei kuinkaan käynyt vaan nuket olivat Unicefille päästyäni ihan saman näköisiä kuin reissuun lähtiessäkin =)

Osallistuin reissussa ollessani myös Akan järjestämiin Nukke- ja Apupupu talkoisiin Helsingissä, tässä muutamia kuvia talkoista.

KaraMelli ja minä kudottiin Apupupuja, seitsemässä tunnissa ei kumpikaan saatu omiamme ihan valmiiksi asti..Kuvassa huomaa valtaisan koko eron kun KaraMellin iso pupu tuossa oikealla on tehty 7-veljeksestä ja mun pikkuinen pupuni Nalle-langasta, molemmissa pupuissa on siis samat kerrosmäärät vaikkei sitä yhtäkkiä uskoiskaan =)

Talkoissa oli nyt Unicef-nukkejenVaaka-tilkkujen ja Apupujen tekijöitä, porukassa kaikki työt sujui mukavasti jutellen ja syöden eli Kiitokset menee taas Akalle hyvin järjestetyistä talkoista!  

Talkoisiin mennessäni poikkesin veljeni ja veljenpojan kanssa autonäyttelyssä. Sieltä bongasin itselleni uuden ihanan auton..se on nyt tämä Porche!

No joo, ehkäpä se näillä eläkkeillä jää ostamatta, mutta olishan se aika mahtavaa tehdä kauppareissunsa tuollaisella autolla =)